Joku olisi varmaan tehnyt tämän mua paremmin
...nimittäin kasvattanut mun lapset. Tämä ajatus nousee mieleen aina kun julkisuudessa arvostellaan vanhempia ja heidän lapsiaan, vanhemmuutta. Kuusi vuotta virheitä toisensa perään - ainakin jos uskon mitä luen ja kuulen- lehdistä, somessa, hiekkalaatikon reunalla, omassa päässä. Kyllä niitä ajatuksia on muidenkin kasvatuksesta, mutta että menisin sanomaan sille äidille että teet kaiken väärin (mun mielestä) ei tulisi mieleenikään saati kirjoittaa siitä blogitekstiä tai mielipidekirjoitusta,jota saadaan jakaa somessa ilossa suin ja äiti paroille naureskellen. On tässä oppinut itsekin ajattelemaan toisen näkökulmasta ja kunnioittamaan toisen valintoja kun on nähnyt perheitä erilaisissa tilanteissa, erilaisista lähtökohista tulleita ja omien arvojen mukaan eläviä.
Kaikki alkoi siitä sektiosta. Eihän se mikään synnytys edes ollut, kipulääkkeillä ja maaten sängyssä. Itse edes synnyttänyt, vauvankin näin vasta useamman tunnin jälkeen. Ja ei se isäkään osannut ihokontaktia pyytää. Lisämaitoakin sai, mutta imetin 1,5v. Hyi kamala! Ja ei perunalla edes aloittanut kiinteiden syömistä. Sormiruokaili?! Ei me ravintolassa käyty, paitsi mun työpaikalla. Eihän sitä muualle olisi uskaltanut lähteä sotkemaan kun ne sormiruokailija(äidit)t on niin vaativia ja vaan heittelevä ruokaa pitkin poikin. Ei ne ravintolassa osaa olla. Eipä kyllä sen (kaupan) sosepurkinkaan kanssa sinne kannata mennä kun ei kenelläkään olisi oikeastaan aikaa lämmitellä pilttiä piltille.Ja sitä paheksuntaa, kun kerran ravintolaa tullaan niin syödään sitten kunnon ruokaa.
Kaksi tyttöäni olen kasvattanut lapsen tahtisesti. Se ei edelleenkään tarkoita että lapsi määrää ja vanhemmat vikisee. Se saattaa näyttää siltä ulkopuolisen silmiin kun lapset juoksevat kenkäkaupassa valitsemassa isälleen kenkiä tai jos kysyn haluatko ranskalaisia vai perunamuusia. Kummasti kyllä ulkopuolien näkee usein sen hetken kun lapsi ikävaiheensa mukaisesti uhmaa vanhempiaan, mitä isompi yleisö sen parempi. Usein juurikin siellä ravintolan noutopöydässä, kaupan kassalla, missä tahansa jonossa, lähtiessä, saapuessa, väsyneenä, vessahädän iskiessä, nälkäisenä, kaikki tietenkin vanhempien syytä. Todennäköisesti kotona on syöty juuri ennen lähtöä, käyty vessassa, nukuttu autossa tai vaunuissa päikkärit, joten kaikki muuttavat tekijät pitäisi olla hallinnassa, mutta näin se harvemmin on pienten lasten kanssa. Äitinä sitä miettii että mitähän tästäkin kodin ulkopuolella olemista tänään tulee, jotain noloa, uuvuttavaa ja odottaa koska se paheksuva ilme tai arvosteleva katse tulee - tai jopa sanallinen huomautus siitä miten pieleen on kaikki lapseni kasvatuksen eteen tekemäni työ on mennyt.
Palatakseni aiheeseen lapset ravintolassa. Aivan niin, ravintolassa ei juosta - koska vaarallista (kuumaa ruokaa ja lasinsirpaleita.... ). Ravintolassa ei mielellään huudeta - jos olet lapsi. Aikuisena saat möykätä naapuripöydässä niin kovaa kuin haluat. Syödä pitää mitä eteesi tuodaan - ei saa kuitenkaan uhkailla tai lahjoa lasta että lautanen saataisiin tyhjäksi, koska pöydässä Pitää istua ja lautanen syödä tyhjäksi. Piste. Aikuisena saat valita oman ruuan ja päättää tykkäätkö siitä vai et. Ole kohtelias, ole kaikkiruokainen, ole ähkyssä. Ihan sama kunhan kukaan ympärilläsi ei pahastu.
Kyllä, varhaisella kasvatuksella ja kiintymyksellä on merkitystä myöhemmässä elämässä. Ei, kukaan äiti ei halua lukea nettikirjoituksesta kuinka on tehnyt taas väärin. Sen yhden kerran kun uskallat lähteä ravintolaan lastesi kanssa saat lukea kuinka alistuva, laiska ja välinpitämätön äiti olet. Huono lapsellesi, epäkunnioittava muita kohtaan. Se millaiseksi lapsemme kasvavat ei ole vain huonon tai hyvän kasvatuksen ansiota. Toki voimme ohjata lasta tietynlaisiin arvoihin ja elämänkatsomukseen, mutta jossain vaiheessa he ottavat ohjat omiin käsiinsä, teimme mitä teimme.
Seuraavan kerran kirjoitat mielipiteesi kasvauksesta tai äitiydestä kaikkien luettavaksi mietipä mitä hyvää se saa aikaan? Keneltä on pois se että lapsi syö lounaaksi jäätelöannoksen sen kerran kun ravintolaan osuu julkkis buffettijonoon ajatuksineen? Keneltä on pois jos äiti kysyy mitä lapsi haluaa syödä? Ei varmastikaan siltä lapselta joka on uudessa jännittävässä paikassa, jäänyt varmaan joku leikkikin kesken tai herätty sillä huonommalla jalalla sinä aamuna. Suosittelen myös välttämään ravintolaa joka on mukana "Perheet safkaa" tapahtumassa, jos on kovin kriittinen suomalaisten lasten ravintolakäyttätymisen suhteen.
Tiedätkö kuinka moni äiti itkee omaa riittämättömyyttään päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen? Ei riitä se että itse kuvittelet tekeväsi asiat huonosti, siihen päälle saat kuulla sen viikon välein asiantuntevista nettikirjoituksista, sukulaisilta ja ystäviltä. Usein se mikä näkyy ulospäin kätkee alleen jotain mitä muut ei voi edes kuvitella. Juurikin sitä painetta suoriutua vanhemmuudesta muiden asettamien oletuksien mukaisesti. Asioiden kanssa jäädään yksin, koska apua ei uskalleta pyytää. Ollaan yksin uudessa elämäntilanteessa. Ollaan alati huolissaan lapsista, läheisistä ja omasta terveydestä. Ollaan valvottu viimeinen vuosi tai kaksi tai kolme. Ollaan allergisen tai erityislapsen vanhempia. Ollaan esitetty muille että kaikki on ihanaa ja helppoa. Ollaan ihan loppu. Ollaan onnellisia että päästiin koko perheen kanssa hetkeksi pois pyykkivuorten ja ruuanlaiton keskeltä.
...nimittäin kasvattanut mun lapset. Tämä ajatus nousee mieleen aina kun julkisuudessa arvostellaan vanhempia ja heidän lapsiaan, vanhemmuutta. Kuusi vuotta virheitä toisensa perään - ainakin jos uskon mitä luen ja kuulen- lehdistä, somessa, hiekkalaatikon reunalla, omassa päässä. Kyllä niitä ajatuksia on muidenkin kasvatuksesta, mutta että menisin sanomaan sille äidille että teet kaiken väärin (mun mielestä) ei tulisi mieleenikään saati kirjoittaa siitä blogitekstiä tai mielipidekirjoitusta,jota saadaan jakaa somessa ilossa suin ja äiti paroille naureskellen. On tässä oppinut itsekin ajattelemaan toisen näkökulmasta ja kunnioittamaan toisen valintoja kun on nähnyt perheitä erilaisissa tilanteissa, erilaisista lähtökohista tulleita ja omien arvojen mukaan eläviä.
Kaikki alkoi siitä sektiosta. Eihän se mikään synnytys edes ollut, kipulääkkeillä ja maaten sängyssä. Itse edes synnyttänyt, vauvankin näin vasta useamman tunnin jälkeen. Ja ei se isäkään osannut ihokontaktia pyytää. Lisämaitoakin sai, mutta imetin 1,5v. Hyi kamala! Ja ei perunalla edes aloittanut kiinteiden syömistä. Sormiruokaili?! Ei me ravintolassa käyty, paitsi mun työpaikalla. Eihän sitä muualle olisi uskaltanut lähteä sotkemaan kun ne sormiruokailija(äidit)t on niin vaativia ja vaan heittelevä ruokaa pitkin poikin. Ei ne ravintolassa osaa olla. Eipä kyllä sen (kaupan) sosepurkinkaan kanssa sinne kannata mennä kun ei kenelläkään olisi oikeastaan aikaa lämmitellä pilttiä piltille.Ja sitä paheksuntaa, kun kerran ravintolaa tullaan niin syödään sitten kunnon ruokaa.
Kaksi tyttöäni olen kasvattanut lapsen tahtisesti. Se ei edelleenkään tarkoita että lapsi määrää ja vanhemmat vikisee. Se saattaa näyttää siltä ulkopuolisen silmiin kun lapset juoksevat kenkäkaupassa valitsemassa isälleen kenkiä tai jos kysyn haluatko ranskalaisia vai perunamuusia. Kummasti kyllä ulkopuolien näkee usein sen hetken kun lapsi ikävaiheensa mukaisesti uhmaa vanhempiaan, mitä isompi yleisö sen parempi. Usein juurikin siellä ravintolan noutopöydässä, kaupan kassalla, missä tahansa jonossa, lähtiessä, saapuessa, väsyneenä, vessahädän iskiessä, nälkäisenä, kaikki tietenkin vanhempien syytä. Todennäköisesti kotona on syöty juuri ennen lähtöä, käyty vessassa, nukuttu autossa tai vaunuissa päikkärit, joten kaikki muuttavat tekijät pitäisi olla hallinnassa, mutta näin se harvemmin on pienten lasten kanssa. Äitinä sitä miettii että mitähän tästäkin kodin ulkopuolella olemista tänään tulee, jotain noloa, uuvuttavaa ja odottaa koska se paheksuva ilme tai arvosteleva katse tulee - tai jopa sanallinen huomautus siitä miten pieleen on kaikki lapseni kasvatuksen eteen tekemäni työ on mennyt.
Palatakseni aiheeseen lapset ravintolassa. Aivan niin, ravintolassa ei juosta - koska vaarallista (kuumaa ruokaa ja lasinsirpaleita.... ). Ravintolassa ei mielellään huudeta - jos olet lapsi. Aikuisena saat möykätä naapuripöydässä niin kovaa kuin haluat. Syödä pitää mitä eteesi tuodaan - ei saa kuitenkaan uhkailla tai lahjoa lasta että lautanen saataisiin tyhjäksi, koska pöydässä Pitää istua ja lautanen syödä tyhjäksi. Piste. Aikuisena saat valita oman ruuan ja päättää tykkäätkö siitä vai et. Ole kohtelias, ole kaikkiruokainen, ole ähkyssä. Ihan sama kunhan kukaan ympärilläsi ei pahastu.
Kyllä, varhaisella kasvatuksella ja kiintymyksellä on merkitystä myöhemmässä elämässä. Ei, kukaan äiti ei halua lukea nettikirjoituksesta kuinka on tehnyt taas väärin. Sen yhden kerran kun uskallat lähteä ravintolaan lastesi kanssa saat lukea kuinka alistuva, laiska ja välinpitämätön äiti olet. Huono lapsellesi, epäkunnioittava muita kohtaan. Se millaiseksi lapsemme kasvavat ei ole vain huonon tai hyvän kasvatuksen ansiota. Toki voimme ohjata lasta tietynlaisiin arvoihin ja elämänkatsomukseen, mutta jossain vaiheessa he ottavat ohjat omiin käsiinsä, teimme mitä teimme.
Seuraavan kerran kirjoitat mielipiteesi kasvauksesta tai äitiydestä kaikkien luettavaksi mietipä mitä hyvää se saa aikaan? Keneltä on pois se että lapsi syö lounaaksi jäätelöannoksen sen kerran kun ravintolaan osuu julkkis buffettijonoon ajatuksineen? Keneltä on pois jos äiti kysyy mitä lapsi haluaa syödä? Ei varmastikaan siltä lapselta joka on uudessa jännittävässä paikassa, jäänyt varmaan joku leikkikin kesken tai herätty sillä huonommalla jalalla sinä aamuna. Suosittelen myös välttämään ravintolaa joka on mukana "Perheet safkaa" tapahtumassa, jos on kovin kriittinen suomalaisten lasten ravintolakäyttätymisen suhteen.
Tiedätkö kuinka moni äiti itkee omaa riittämättömyyttään päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen? Ei riitä se että itse kuvittelet tekeväsi asiat huonosti, siihen päälle saat kuulla sen viikon välein asiantuntevista nettikirjoituksista, sukulaisilta ja ystäviltä. Usein se mikä näkyy ulospäin kätkee alleen jotain mitä muut ei voi edes kuvitella. Juurikin sitä painetta suoriutua vanhemmuudesta muiden asettamien oletuksien mukaisesti. Asioiden kanssa jäädään yksin, koska apua ei uskalleta pyytää. Ollaan yksin uudessa elämäntilanteessa. Ollaan alati huolissaan lapsista, läheisistä ja omasta terveydestä. Ollaan valvottu viimeinen vuosi tai kaksi tai kolme. Ollaan allergisen tai erityislapsen vanhempia. Ollaan esitetty muille että kaikki on ihanaa ja helppoa. Ollaan ihan loppu. Ollaan onnellisia että päästiin koko perheen kanssa hetkeksi pois pyykkivuorten ja ruuanlaiton keskeltä.
Hei te aikuiset, viisaat ja elämää nähneet; Me vanhemmatkin ollaan vaan ihmisiä ja niin on meidän lapsetkin.
Ja en ole/ollut tämä äiti josta Sumari niin kauniisti kirjoitti (otsikolla Lapset ravintolassa , sisältö lähinnä yleistä kasvatuksen arvostelua) , mutta olen jo pitkään miettinyt mielessäni että jos kirjoitan aiheesta (vanhemmuus) niin ehkä edes yksi tai kaksi tämän lukenutta muistaisi ensi kerralla ajatella toisin tai katsoa vaikka omaa napaa kun kohtaat vähän sinnepäin käyttäytyvän äidin, isän ja PIENEN lapsen julkisella paikalla. Meitä on täällä, villeinä ja vapaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti