Imetin tänään Helsinkipäivänä 1,5v tyttöäni ruuhkaisella City Käytävällä. Ostin samalla esikoiselle ja itselleni jäätelöt kun nuorimmainen oli ilmoittanut tyytymättömyytensä sen hetkiseen tilanteeseen. Kantorepussa ollut neiti kaiveli rintaani esille ja pienen säätämisen jälkeen onnistuin saamaan tytön sellaiseen asentoon, että rento kaupunkikierroksemme jatkui hänen siemaillessa rintamaitoa. Toimitin samalla jäätelötilauksen ja kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Hetkeä aiemmin soitin miehen töihin, että voinko tulla sinne imettämään, mutta hetki ei ollut sopiva, hyvä niin.
Julki-imetys on lapsentahtista.
Iltapalalla kysyin mieheltäni 'ska vi bada bastu idag, puolilta öin?' Lapsentahtisuus on elämäntapa, valinta.
Makoilen lastenhuoneen lattialla omalla patjallani tämä kuopus kainalossa. Tyttö hamuilee taas mutta nyt maitoa ei heru jotta hän malttaisi nukahtaa äidin viereen maiskuttelematta. Perhepeti, lähellä olo ja viereen nukahtaminen on lapsentahtista.
Siellä lattialla maatessani aloin miettimään päivän tapahtumia ja lapsentahtisuutta. Meillä se alkoi lapsentahtisella imetyksellä synnytyssairaalassa, en muutakaan tiennyt. Se jatkui perhepedillä, lapsentahtisella kiinteiden ruokien maistelulla. Esikoinen oppii ryömimään, kävelemään - opettamatta. Joten Hän oppii myös syömään omin sormin, nukahtamaan omaan sänkyyn itse - huutamatta, imettämättä. Hän vieroittaa itse itsensä rintamaidosta puolentoistavuoden iässä. Ilmoittaa 2,5 v ettei käytä enää vaippaa, ei edes öisin ja pissavahingot on laskettavissa yhden käden sormilla. Tässä muutama esimerkki. Lapsi kehittyy kannustavassa ympäristössä, yksilöllisesti, omalla ajallaan.
Olen kuullut vastaväitteenä lapsentahtisuudelle että kyllä aikuinen päättää milloin lapsi tekee sitä ja tätä. Kyllä, meillä on sääntöjä, kuria. Lapsentahtisuus ei tarkoita sen vapaampaa kasvatusta kuin muukaan kasvatusmalli. Se on elämäntapa johon vanhemmat sitoutuvat, samoin lapsen hoitajat. Se on yksilöllisen kehityksen tukemista - taotaan kun rauta on kuuma, niinsanotusti.
Lapsentahtisuus voi olla myös uuvuttavaa, mutta myös todella palkitsevaa. Joku saattaa ajatella että se on itsekästä, laiskuutta. Joillekin se toimii, toisille ei. Lapsentahtisuus on usein myös väärinymmärrettyä tai siitä ei edes tiedetä - sen oletetaan tarkoittavan sitä että 'tuossa kodissa lapsi määrää'. Sitä se ei todellakaan ole.
Vauvat oppivat jatkuvasti uutta, taaperolla kehittyy persoonallisuus joka ennemmin tai myöhemmin muuttuu leikki-iän uhmaksi, Sellaisiksi Vaiheiksi. Se muutos tahtovaksi ja haluavaksi lapseksi ei tule yllätyksenä, kun lasta on kuunneltu vauvasta asti ja opeteltu hänen tapojaan - sen lisäksi että on näytetty esimerkkiä.
Tyytyväisestä vauvasta kasvaa omapäinen tyttö - ihan itse, opettamatta. Ja tätä kasvua on ihana seurata, raivoineen, itkuineen ja ilon purkauksineen. On onnea olla uhmaikäisen äiti, ottaa oppia tunteiden näyttämisestä ja yrittää ymmärtää miten mieletöntä on olla 3,5v.
Lillemor
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti